3.7.2026
Tarkastamo lunasti odotukset heti ensimmäisen viikon aikana
Tarkastamo on ehtinyt olla toiminnassa vasta alle viikon, ja alku on ollut huikea!
Avajaisviikonlopun ja kuluvan viikon ohjelma kokosi lavallemme kovaa settiä: niin kotimaisia kärkinimiä kuin kansainvälisesti tunnetun laulaja-lauluntekijä Suzanne Vegan. Ensimmäiset tapahtumamme osoittivat, että Oulussa on ollut selkeä tarve uudenlaiselle tapahtuma- ja kohtaamispaikalle.
"Nyt päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Tarkastamo on syntynyt suuren ja osaavan joukon yhteistyöllä, ja haluankin kiittää jokaista kumppania, suunnittelijaa, rakentajaa, viranomaista ja työntekijää, joka on ollut mukana tekemässä tästä unelmasta totta. Suurin palkinto on ollut nähdä, että ihmiset ovat löytäneet Tarkastamon heti ensimmäisistä päivistä lähtien. Juuri ihmiset tekevät tästä paikasta elävän”, Tarkastamon tapahtumista vastaava Roope Sulkala tiivistää.
Tarkastamon avajaisilta käynnistyi näyttävästi perjantaina 26.6., kun Uuden Musiikin Kilpailussa suuren yleisön tietoisuuteen noussut Komiat vihki konsertillaan uuden tapahtumasalimme käyttöön. Heti seuraavana iltana Oulu2026-klubi toi lavalle oululaisen vaihtoehtomusiikin kaksi eri sukupolvea ja kolme huippuluokan indieyhtyettä – Radiopuhelimet, Jolly Jumpersin ja Ullalintulammen.
Starttimme kruunasi kruunasi Suzanne Vega, jonka intiimi konsertti keskiviikkona 1.7. osoitti, että myös maailmanluokan artistit löytävät tiensä tänne Oulun uusimmalle esiintymislavalle, kun puitteet ovat kunnossa.
Kohtaamispaikka kulttuurille, tapahtumille, ruoalle ja ihmisille
Halusimme rakentaa paikka, joka täydentää Oulun kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa pitkälle tulevaisuuteen. Perjantaina avajaistemme kutsuvierastilaisuudessa Erik Forsman kiteytti hankkeen taustalla olleet ajatukset tavalla, joka kuvaa koko rakennuksen tarkoitusta.
"Tarkastamo on syttynyt ajatuksesta luoda paikka, jossa kulttuuri, tapahtumat, ruoka ja ihmiset kohtaavat. Tämä on paikka, joka elää ajassa ja ihmisten mukana. Paikka, jossa voi kokea konsertteja ja taidetta, juhlia, keskustella, inspiroitua ja viihtyä."
Avajaisten juhlapuhuja, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie luonnehti Tarkastamoa ennen kaikkea rohkeaksi tulevaisuusinvestoinniksi. Hän kiitti Tarkastamon yrittäjäperheitä siitä, että uskalsimme lähteä rakentamaan jotakin täysin uutta aikana, jolloin ravintola- ja tapahtuma-ala on elänyt haastavia vuosia.
"Kun ihmiset kohtaavat, silloin syntyy myös sellaisia ideoita, joita ei missään muualla syntyisi. Nyt meillä on myöskin tällainen paikka, johon voimme kutsua ihmisiä läheltä ja kauempaa. Näin Tarkastamosta tulee nimenomaan se elämysten ja kohtaamisten paikka, johon tämä on rakennettu ja suunniteltu. Sillä kulttuuri on kaikkea sitä, joka tuo ja luo meidät yhteen ja vahvistaa meidän yhteisöllisyyttämme”, Talvitie kiteytti.
Joko olet käynyt tarkastamassa Tarkastamon? Olet lämpimästi tervetullut – juuri sellaisena kuin olet!