LA 12.12.

Tur­mion Käti­löt

Liput

36,50€ / VIP 49,50€

K-18
19:00 Ovet
20:00 The Ghoulstars
21:00 Turmion Kätilöt

Tapahtumainfo

Lokakuussa ilmestyvä Resodance-albumi vie Turmion Kätilöt Suomen keikkalavoille

"Konemusiikki muuttuu murskaavaksi jännitteen, kontrastien ja puhtaan painon kautta"

Lauantaina 24. lokakuuta Helsingin jäähallin täyttävä Turmion Kätilöt -yhtyeen COLOSSAL DISCO aloittaa savolaisen industrial metal -yhtyeen seuraavan kiertueen.

Marraskuun 7. päivänä Lahdesta starttaava rundi jatkuu ensi vuoden huhtikuulle ja saavuttaa kaikki Suomen tärkeät kaupungit ja keikkapaikat.

Esiintymiset liittyvät bändin 12. studioalbumiin, joka ilmestyy 23. lokakuuta. Resodance-pitkäsoitolla Turmion Kätilöt vie tunnistettavan tyylinsä sähköiseen ääripisteeseen, jota edustaa myös heinäkuun lopussa ilmestynyt single Raivotarjonta.

– Raivotarjonta ei etene – se hengittää. Levottomien rytmien ja riisuttujen harmonioiden varaan rakentuva kappale ammentaa vaikutteita 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun kylmästä ja armottomasta konemusiikista, jossa yksinkertaisuus muuttuu murskaavaksi jännitteen, kontrastien ja puhtaan painon kautta, Turmion Kätilöt -solisti MC Raaka Pee kuvailee.

Uunituore single Lunastakaa jatkaa Kätilöille ominaista kieron mustan huumorin, raskaan industrial metalin ja elektronisen sykkeen loistavaa yhteiseloa.

– Lunastakaa-sanoitus syntyi uutisjutuista, jotka käsittelivät vallan väärinkäyttöä ja hyväksikäyttöä sekä kysymyksiä siitä, kuinka pahasti ihminen voidaan rikkoa ja voiko tapahtuneelle koskaan saada oikeutta tai hyvitystä. Myöhemmin joku löysi sanoituksesta myös itseironisemman tulkinnan: artistit muuttavat itsensä hyödykkeiksi rahan, näkyvyyden tai hyväksynnän vastineeksi. Se sopii tähän maailmaan pelottavan hyvin, viisun sanoittanut toinen laulaja Shag-U toteaa.

Raivotarjonta-video näkyy täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=WwoSiiiPGdM

Lunastakaa-video näkyy täältä:
www.youtube.com/watch?v=ccFLXsHQ83s

Turmion Kätilöt: Resodance Tour (lisäykset mahdollisia):

la 24.10.2026 Helsinki, Jäähalli, COLOSSAL DISCO
la 7.11.2026 Lahti, Metalli Mössö
to 3.12.2026 Jyväskylä, Lutakko (S/K18)
pe 4.12.2026 Jyväskylä, Lutakko
la 5.12.2026 Joensuu, Kerubi
pe 11.12.2026 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
la 12.12.2026 Oulu, Tarkastamo
pe 18.12.2026 Kouvola, House of Rock
la 19.12.2026 Turku, Teatro
to 31.12.2026 Lohja, Spa
pe 29.1.2027 Kuopio, Circus Live
la 30.1.2027 TBA
pe 5.2.2027 Vaasa, Fanny
la 6.2.2027 Tampere, Tullikamarin Pakkahuone
pe 12.3.2027 TBA
la 13.3.2027 Järvenpää, Aino Areena
pe 19.3.2027 Valkeakoski, Waltikka
la 20.3.2027 Ikaalinen, Spa & Resort
la 27.3. TBA
la 3.4.2027 Varkaus, Z-One
pe 9.4.2027 Laukaa Peurunka Areena
la 10.4.2027 Tahko, Ravintola Kunkku
la 24.4.2027 Mikkeli, Wilhelm

+Support: The Ghoulstars