12.6.2026
Raikkaat ja herkulliset maut ovat vakioasetuksena Tarkastamon ravintolassa
Kansainväliset ja kotimaiset suosikit kohtaavat Tarkastamon tapahtumasalin lisäksi myös ravintolamme puolella. Kesän menu rakentuu maailman klassikkomakujen ja paikallisten, sesongin parhaiden raaka-aineiden ympärille. Kokonaisuus on helposti lähestyttävä ja herkullinen, sopivassa suhteessa tuttu ja yllätyksellinen.
Vaikutteita satamaravintolan houkutteleviin tarjottaviin olemme napanneet kyytiin niin Välimereltä, Ranskasta, Britanniasta kuin Aasiastakin. Tarkastamossa jokainen annos on toteutettu tietenkin rennolla, pohjoismaisella twistillä.
Meillä lautasilta löytyy tuoreita raaka-aineita kuten kalaa ja mereneläviä, laadukasta lihaa sekä kauden vihanneksia. Mutkatonta fiilistä tuovat menun ihanat mukavuusruoat. Jälkiruoissa klassiset eurooppalaiset maut saavat kaverikseen ripauksen kotimaisuutta – kenties meidän oululaisten rakastamaa tervaakin.
Juuremme ovat vahvasti Oulussa ja Torinrannassa. Paikallinen osaaminen, alueen ruokakulttuuri ja pohjoinen selkeys näkyvät myös Arctic Food Lab -menussamme, joka on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys! Sitä pääsee maistelemaan Kesäillan kattaus -ruokatapahtumassa 15. elokuuta torilla pitkässä pöydässämme. Menukokonaisuus juhlistaa kuluvaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta Oulussa ja osuu takuulla täydellisesti niin oululaisten kuin vierailijoidenkin makuhermoon!
Ravintolamme sisustus on muuten jo itsessään todella hieno elämys! Se yhdistelee yllätyksellisesti niin rouheita betoni- ja puupintoja kuin klassisen tyylikästä marmoriakin. Suurista ikkunoista avautuvat hienot näkymät torille ja rannan suuntaan, ja laaja patio houkuttelee herkuttelemaan ja viettämään aikaa isommallakin porukalla!
Tarkastamon ravintola avautuu heinäkuun alussa 2026!