4.11.2026
Jani Leinosen ja Kari Riipisen taidetta Oulun Tarkastamolle – Love Artin pop-up-myyntinäyttely avautuu 6. marraskuuta
Oulun Tarkastamo saa marraskuussa seinilleen kiinnostavan kattauksen kotimaista taidetta, kun taidekollektiivi Love Artin pop-up-myyntinäyttely saapuu kaupunkiin. Näyttelyssä nähdään muun muassa Jani Leinosen ja Kari Riipisen teoksia.
Kaikille avoimia avajaisia vietetään perjantaina 6. marraskuuta klo 16–18.
Näyttelyssä on esillä taiteilijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Jani Leinosen teoksia, muun muassa hänen tunnetun muroboksisarjansa serigrafiavedoksia. Mukana ovat myös kuvataiteilija ja valokuvaaja Kari Riipisen Marilyn- ja Hate-teossarjat. Riipinen tunnetaan erityisesti sadoista levynkansikuvituksistaan, joita hän on suunnitellut muun muassa Tuomari Nurmiolle, Pelle Miljoonalle, Hanoi Rocksille, Hectorille ja Dave Lindholmille.
Tarkastamon pysyvässä näyttelyssä on nähtävillä myös oululaisen valokuvaajan Anni Kinnusen teoksia.
Taidetta sinne, missä ihmiset kohtaavat
Elokuvatuottaja Markus Selinin ja musiikkimanageri Richie Mattilan perustama Love Art haluaa tuoda taiteen lähemmäs ihmisiä – myös niitä, jotka eivät tavallisesti käy taidegallerioissa.
Lokakuun alussa Turusta käynnistynyt näyttelysarja vie taidetta muun muassa ravintoloihin eri puolille Suomea. Turun jälkeen vuorossa on Oulu ja Tarkastamo, jossa taide tulee osaksi tapahtumatalon arkea ja elämyksiä.
Näyttely on esillä Tarkastamossa 6.11.2026–10.1.2027, ja siihen voi tutustua Tarkastamon tapahtumien yhteydessä. Esillä olevia teoksia voi myös hankkia omaksi: kehystettyjen teosten hinnat alkavat 25 eurosta.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Seven Artin ja Tarkastamon kanssa.
Avajaisissa 6.11. klo 16–18 paikalla ovat myös Love Artin perustajat Markus Selin ja Richie Mattila.
Tilaisuus on kaikille avoin, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tule piipahtamaan tai viivy pidempään, ja ota kaverikin mukaan!